KOOLO

Kaikenikäisille sopiva tarkkuuspeli

KOOLO on skandinaavisen tyylikäs ja kestävä versio perinteisestä, Yhdysvalloissa suositusta Cornhole-pihapelistä. Säänkestävät pelialustat ovat aina valmiina odottamassa innokkaita kisaajia! KOOLO sopii sijoitettavaksi niin kotipuutarhaan kuin julkisille alueille. KOOLO on kotimainen avainlipputuote.

KOOLO-pelin hinta on 350 € (sisältäen kaksi betonista pelialustaa sekä 8 kpl heittopusseja)

KOOLOILLAAN!

KOOLO ON

hauskaa tekemistä yhdessä niin perheen, kuin isommankin porukan kesken!

KOOLOON KUULUU

kaksi betonista pelialustaa (paino 80 kg) sekä kahdeksan heittopussia.

KOOLOSSA

on tavoitteena heittää pelipusseja pelilustassa olevaan reikään.

KOOLO SOPII

sijoitettavaksi niin kotipuutarhaan kuin julkisille alueille.

Ohjeita

Peliin kuuluu kaksi betonista pelialustaa ja kahdeksan (4+4) heittopussia. KOOLOa pelataan kahdella 2 hengen joukkueella, jotka kisaavat toisiaan vastaan. Pelaajia voi olla myös enemmän (tasaluku) tai kisailla voi myös kaksintaisteluna. Lapset voivat osallistua pelaamalla lähempänä pelialustaa.

Materiaali

KOOLO -pelialustat valmistetaan kuituvahvistetusta, raudoitetusta betonista. Noin 80 kiloa painavat pelialustat sopivat kestävyytensä takia hyvin myös julkisille alueille. KOOLOn lisäksi valmistamme mm. betonikalusteita ja skeittielementtejä. Kaikki betonituotteemme valmistetaan Suomessa.

Personointi

Miltä sinun KOOLOsi näyttää? KOOLO -pelialustat voidaan personoida esimerkiksi halutulla värimaailmalla tai vaikkapa omalla logolla.

Kuvassa vuoden 2020 Big Brother -taloon muokatut KOOLO -pelialustat.

Peliin kuuluu

Betoninen pelialusta 2 kpl
Pelipussit 8 kpl (4 harmaata + 4 mustaa)

Pelialustan materiaali: kuituvahvistettua, raudoitettua betonia
Pelialustan mitat: leveys 60 cm, pituus 88 cm, paino 80 kg

Pelaajat

KOOLOa pelataan kahdella 2 hengen joukkueella, jotka kisaavat toisiaan vastaan. Pelaajia voi olla myös enemmän (tasaluku) tai kisailla voi myös kaksintaisteluna. Lapset voivat osallistua pelaamalla lähempänä pelialustaa.

Pelin tarkoitus

KOOLOn tarkoituksena on heittää pelipusseja toisesta päästä kohollaan olevan betonisen pelitason reikään. Reikään osuneesta pussista saa kolme pistettä, levylle jääneestä yhden. Voittajajoukkue on se, joka ensin kerää tasan 21 pistettä.

Pelin eteneminen

Pelialustat asetetaan matalat päät vastakkain n. 8 metrin päähän toisistaan (alle 12-vuotiaille hyvä etäisyys on 3,5 – 4,5 m). Pelaajat asettuvat seisomaan pelialustan matalan pään sivulle, saman joukkueen pelaajat eri pelialustojen viereen, samalle puolelle. Molemmilla joukkueilla on neljä pelipussia, toisella joukkuella harmaat ja toisella mustat.

Ensin pelaa toisen pelialustan vierellä seisovat pelaajat vuorotellen. Kaikki pussit ovat aloituksessa toisessa päässä ja pussit heitetään vuorotellen vastapäiseen KOOLO pelialustaan, kunnes kaikki 8 pussia on heitetty. Tavoitteena on heittää oman joukkueen pelipussit vastapäiselle pelialustalle ja osua sen reikään.

Reikään osuneesta pussista saa kolme pistettä, levylle jääneestä yhden. Pelipussista on oltava laudalla yli puolet, jotta siitä saa pisteen. Maksimipistemäärä yhdellä heittokerralla on 12 pistettä (kaikki pussit reikään). Pisteet lasketaan aina vasta kun kaikki kahdeksan pussia on heitetty. Sekä oman että toisen joukkueen pusseja voi yrittää liikuttaa omalla heittovuorolla.

Pisteet

Kun joukkueiden ensimmäiset kaksi pelaajaa ovat heittäneet pussinsa pelialustan suuntaan, lasketaan joukkueen pisteiksi joukkueiden pisteiden erotus. Vain yksi joukkue voi saada pisteitä yhdellä heittokerralla. Heittovuoron voittanut joukkue aloittaa seuraavan vuoron.

Peli jatkuu toisen pelialustan vieressä olevien pelaajien toimesta. Edellisen heittokierroksen voittanut joukkue aloittaa.

Peliä jatketaan kunnes toisella joukkueista on tasan 21 pistettä (kaikki heittovuoron pelipussit pitää olla heitetty). Jos joukkue heittää yli 21 pistettä, tippuu se takaisin 12 pisteeseen. Mikäli peli päättyy tasapeliin, pelin voittaja on seuraavalla heittovuorolla eniten pisteitä tekevä joukkue.

TILAA OMA KOOLO!

KOOLOon kuuluu kaksi betonista pelialustaa, joiden koloihin yritetään joukkueittain heittää pelipusseja. KOOLO on hauskaa tekemistä yhdessä niin perheen, kuin isommankin porukan kesken. Säänkestävät pelialustat ovat aina valmiina odottamassa innokkaita kisaajia! KOOLO sopii sijoitettavaksi niin kotipuutarhaan kuin julkisille alueille.

Tilaa tai kysy lisää: myynti@palabetoni.fi